Shinkukain karate laajentaa toimintaansa nuoriin

Shinkukain karate laajentaa toimintaansa nuoriin

Shinkukain karate laajentaa toimintaansa nuoriin

Hyvinkääläisen budoseura Shinkukain karatejaos on ollut toiminnassa muutamia vuosia. Näiden vuosien aikana Shinkukain karatejaos on profiloitunut mitä suuremmassa määrin aikuisten karateseuraksi, jossa on panostettu aikuisten laaja-alaiseen karateosaamiseen. Nyt Shinkukai aikoo laajentaa toimintaansa ja ottaa myös nuorempia mukaan harrastukseen.

Shinkukai järjestääkin talvella ja keväällä 2018 ensimmäisen vain nuorille (10-14 –vuotiaille) suunnatun peruskurssin. Kurssin tarkoituksena on tarjota nuorille yhtenä vaihtoehtona muiden itsepuolustus- ja kamppailulajien joukossa myös perinteistä karatea. Tutustumistarjouksena Shinkukain ensimmäinen nuorille tarkoitettu peruskurssi on ilmainen.
Shinkukaissa harjoitellaanSshotokan –tyylisuunnan karatea. Shotokania on Hyvinkäällä harrastettu jo 1970 –luvulta lähtien. 2000 –luvulla Hyvinkäällä ei kuitenkaan ole ollut tarjontaa, joten nuorille Shotokan voi pitkistä perinteistään huolimatta olla uusi tuttavuus. Tyylisuuntana Shotokan on maailmalla yksi yleisimmistä karaten tyylisuunnista. Mainittakoon vielä, että karate on kilpalajina pääsemässä jatkossa myös olympialajiksi (ensimmäistä kertaa lajina kesäkisoissa 2020).
Shinkukaissa harjoituksia ohjaavat pääsääntöisesti seuran omat mustavöiset karatekat, joilla on yhteenlaskettuna toista sataa vuotta kokemusta karatesta. Karatea harjoitellaan seurassa huomioiden yhtälailla karaten perinteet, karaten kamppailullinen ja itsepuolustuksellinen puoli kuin urheilullinenkin puoli.
Shinkukain karatejaos on myös Suomen Karateliiton jäsenseura.

Kommentointi on suljettu.