Kaikki kirjoitukset kirjoittajalta Paula

Treenit jatkuvat taas 1.6.2020

Treenit jatkuvat taas 1.6.2020 alkaen. Noudatamme Suomen Karateliitto ry:n ajankohtaisia yleisiä ohjeita Covid-19 varotoimista.

Treenit pidetään kesäaikana sunnuntaisin klo 12.00 – 13.30 Hyvinkäällä Pihkalan urheilukentän budosalilla. Pukuhuoneet eivät ole käytössä joten jalkojen pesu ja karatepuku valmiiksi päälle kotona. Muistakaa ottaa oma juomapullo mukaan ja täyttää se valmiiksi. Muistathan, että sairaana ei tulla treeneihin eli jos sinulla on yskää, nuhaa, flunssainen olo tai vatsataudin oireita älä tule treeneihin, kiitos.

Lisätietoja harjoituksista saat kysymällä sähköpostitse osoitteesta karate.shinkukai@gmail.com tai soittamalla puh. 040 – 487 0772.

Hajime (はじめ)

 

Treenivuorot keskeytetty toistaiseksi

Hei kaikki Shinkukain harjoittelijat!

Hyvinkään kaupunki on päättänyt tänään Koronaviruksen leviämisen ehkäisevistä toimenpiteistä valtiovallan taholta annettujen ohjeiden mukaisesti.

Liikuntapaikkojen, koulujen tilojen ja kulttuuritilojen osalta se tarkoittaa sulkemisia toistaiseksi.

Tämä koskee valitettavasti myös Shinkukaita.

Pysykää terveinä!

Syyskausi 2019 alkaa tiistaina 13.8.

Viikossa on kolme harjoitusvuoroa.

Harjoitusajat ja -paikat:

Hyvinkään Ruotsalainen koulu
tiistai klo 17:30 – 19:00
torstai klo 20:00 – 21:00

Urheilupuiston judosali
sunnuntai 12:00 – 13:30

Tarjolla perinteistä Shotokan-karatea.

Harjoituksissa panostetaan perustekniseen osaamiseen ja katoihin. Käytännön itsepuolustukseen soveltuvat tekniikat ovat osana harjoituksia.

Shinkukai ei järjestä syyskaudella erillistä peruskurssia, vaan harrastuksen voi aloittaa myös kesken kauden.

Tervetuloa mukaan!